Harvinaisen syövän selättänyt kaksivuotias Mila lähti viimeiselle kemoterapiahoidolleen ja koki todellisen yllätyksen. Kaupunkilaiset olivat järjestäneet matkalle poliisisaattueen ja naapurit hurrasivat kylttien kanssa pikkulapselle. Milan äiti oli erittäin liikuttunut kauniista eleestä ja iloinen siitä, että koko yhteisö on perheen tukena.

Lähde: ABC News

Toiselle muutaman sekunnin antaminen omasta ajasta voi merkitä valtavasti toiselle henkilölle. Ruotsissa vartiossa ollut sotilas huomasi pienen lapsen, joka ilmeisesti haaveili vartijana työskentelemisestä.

Mies ei sivuuttanut pikkupojan roolileikkiä, vaan hän lähti marssimaan pojan kanssa katua pitkin. Pieni ele antoi pikkupojalle varmasti ikimuistoisen hetken, kun oma idoli leikki hänen kanssaan.

Kun uusikaupunkilainen kauppias ajautui pieneen pystypainiin näpistyksestä epäillyn miehen kanssa, tilannetta sivusta seuranneet naiset ryntäsivät apuun. Paikalla olleet miehet sen sijaan keskittyivät tiiviisti noin metrin päässä seisoviin peliautomaatteihin.

Katso videolta hurja tilanne!

Lähde: MTV

Kun 12-vuotias Ava kuuli, että hänen pikkusiskoaan kiusataan, hän teki jotain todella omaperäistä. Ava lähetti kiusaajille kirkkaan pinkin kutsukortin, jossa selkeästi pyydetään lopettamaan kyseinen toiminta heti. Kortissa on tietenkin yhteystiedot vastaamista varten ja muut tarvittavat tiedot, mitä virallisissa kutsuissa yleensäkin on.

“Teidät on kutsuttu..”

kutsukortti1

“Teidät on virallisesti kutsuttu lopettamaan siskoni kiusaaminen.”

kutsukortti2

 

 

Lähde: Boredpanda

Kuvat: @daisybhelm / Twitter

Esiintymispelko on yleinen ongelma, joka paranee yleensä vain sillä, että pelon kohtaa silmästä silmään.

Alice Fredenham päätti haastaa itsensä osallistumalla Iso-Britannian Talent-kilpailuun. 28-vuotias nainen ei itsekään ymmärtänyt, kuinka käsittämättömän kaunis ääni hänellä on. Alice pelkäsi sitä, että muut eivät pitäisi hänen esityksestään. Yleisö ja tuomarit ovat kuitenkin kyynel silmässä, kun nuori lahjakkuus on lopettaa kauniin esityksensä.

Tämä uskomaton esitys on osoitus siitä, että omia pelkoja kannattaa yrittää haastaa, sillä suorituksen jälkeen olo on mieletön.