David Fosterin järjestämässä konsertissa useat huippuartistit kokoontuivat laulamaan pianistin kanssa vuorotellen tai yhdessä. Vuonna 2008 pidetty livekonsertti on kerrassaan kaunista kuunneltavaa.

Tällä lyhyellä konsertista otetulla pätkällä Michael Bublé on juuri aloittanut esityksensä, kunnes hänet keskeytetään. Laulaja ja yleisö ovat hämillään tilanteesta, mutta kaikki selviää, kun Blake Shelton astelee lavalle.

Lopputuloksena on kaunis duo, joka tempaa mukaansa.

On aina suloista ja usein vähän huvittavaakin seurata lapsia oppimassa uusia taitoja, mutta video venäläisestä Vasilinasta opettelemassa syömään on aivan erityisen ihastuttavaa katsottavaa. Vasilina nimittäin on syntynyt ilman käsiä, mutta syöminen onnistuu hätkähdyttävän sulavasti myös jalalla!

Japanilainen rentoutustekniikka on simppeli, sillä siihen tarvitsee vain pyyhkeen.

Niksissä rullataan pyyhe olan alle, jonka jälkeen hengitetään syvään 10 sekunnin ajan. Niksistä on vaikea sanoa toimiiko se oikeasti, mutta miksipä sitä ei ainakin kokeilisi, sillä se ei maksa mitään!

Ainakin videolla kuvatun naisen ilme oli huomattavasti iloisempi ja rentoutuneempi.

Christopher Maloney on yksi monista ihmisistä, jolla on suuri esiintymispelko.

Esiintymispelosta on oikeastaan mahdollista päästä eroon vain sillä tavalla, että kohtaa oman pelkonsa. Christopherin tapauksessa ei olisi tarvinnut pelätä, sillä hän omaa uskomattoman kauniin lauluäänen.

Tämä äidille omistettu kappale koskettaa kaikkia ihmisiä ja videota katsoessa on vaikea välttyä kylmiltä väreiltä.

Kaikki, joilla on puupöytä, tietävät miten vaikeaa sen pitäminen naarmuuntumattomana on. Pöydän vieminen hiottavaksi on usein hankalaa ja kallista. Onneksi lommot ja naarmut pystyy tällä ällistyttävällä niksillä itse poistamaan ilmaiseksi ja nopeasti. Tarvikkeet ovat sellaisia, jotka varmasti löytyvät jokaiselta; silitysrauta, keittiöpyyhe ja vesi.