Nuori poika istuu puistonpenkillä. Hänellä on rikkinäiset kengät ja housut. Ohi kulkee lauma muita nuoria, jotka pilkkaavat poikaa vaatteiden takia.

Poika lähtee jatkamaan matkaa, kulkee ohi pienen joen ja näkee toisen nuoren pojan istumassa penkille. Tällä pojalla on upouudet kengät, ehjät vaatteet ja hymy kasvoillaan. Kateus valtaa pojan, jolla on rikkinäiset kengät, eikä hän halua edes tervehtiä toista. Niinpä hän jatkaa taas matkaa, istahtaa puun alle ja toivoo, toivoo todella, että voisi olla kuten se poika, jolla on uudet kengät. Että he vaihtaisivat paikkaa.

Toive toteutuu. Hän istuu puistonpenkillä upouusissa vaatteissa. Toinen poika juoksee rikkinäisissä kengissä pitkin puistoa onnellisempana kuin koskaan. Samalla hetkellä puistonpenkin viereen tuodaan pyörätuoli. Kun poika sai uudet kengät, toisen ihmisen elämän, hän samalla menetti kyvyn kävellä.

Koskaan ei voi tietää, miltä tuntuu olla toisen kengissä. Koskaan ei voi tietää toisen tarinaa. Siksi pitää olla onnellinen siitä, mitä on, eikä katkera siitä, mitä ei ole.

David Zinn osaa tehdä katumaisemasta viihdyttävän. Hän piirtää kolmiulotteisia hahmoja seikkailemaan tielle, seiniin ja katukivetyksiin.

Tällainen taide sopisi Suomeen mainiosti. Varsinkin, kun puolet kansasta marssii eteenpäin katse tiiviisti painettuna katukivetykseen. Siinä voisi samalla sitten ihastella kivoja kuvia asfaltissa ja hymyillä itsekseen.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26.

27.

28.

Lähde: David Zinn / Facebook / Instagram

Mies kertoi keskustelupalstalla Redditissä aikovansa yllättää tyttöystävänsä festivaaleilla. Hän toivoi, että saisi siihen vähän apua muilta tähän musiikkitapahtumaan osallistujilta. Joten, kun festaripäivä vihdoin koitti, joukko toisilleen tuntemattomia kokoontui yhteen ja …

Ohikulkijoiden tehtävä oli antaa kukkia tytölle, jonka kuva lapussa oli.

With the group that I met here we started to hand out a flower and this flyer

Tyttö oli ihmeissään kukkatulvasta eikä aavistanut, että…

People started to hand her flowers

… poikaystävä polvistui hänen takanaan.

I get down on one knee

The flowers keep coming and she still doesn't see me. I'm shaking like crazy

Mutta kun hän kääntyi…

She notices

… silmät täyttyivät kyynelistä…

Tears on both sides

… ja hän vastasi: ”Kyllä!”

She said yes

I love the guy cheering in this picture

Kosijan ystävä ikuisti tilanteen videolle:

Lähde: Reddit

Vääristyneestä kehonkuvasta puhutaan paljon. Tärkeintä olisi, että jokainen arvostaisi kehoaan juuri sellaisenaan kun se on.

Ruotsista kotoisin oleva Agnes Hedengård sai potkut mallitoimistosta kuultuaan, että hän on liian suuri. Hän oli saanut paljon tarjouksia, mutta kun nainen lähetti mittansa, niin vastaukset muuttuivat nopeasti kielteisiksi. Nuori nainen kehottaa kaikkia rakastamaan kehoaan, eikä kuuntelemaan muiden mielipiteitä.

”Minulle kerrottiin, että peppuni ja lantioni ovat liian lihavat.  Naurettavinta on se, että painoindeksini on vain 17,5.”

Moni tietää sen tunteen, kun vanhemmat ja sukulaiset utelevat vauvatilanteesta. Pieni kyseleminen on tietysti ymmärrettävää, mutta toisinaan paineita saattaa tulla hieman liikaa. Tällöin on hyvä suhtautua asiaan huumorilla, kuten tämä kyseinen pariskunta teki.

Elisha oli kyllästynyt sukulaisten jatkuviin vauvauteluihin, minkä seurauksena hän keksi poikaystävänsä kanssa loistavan ratkaisun tilanteeseen.


Lähde

He pitivät vauvakuvaukset yhdessä heidän koiransa Humphryn kanssa.


Lähde

Valokuvaaja Elisha Minnette sai idean autossa, kun hän oli hakenut uuden koiranpentunsa kotiin.


Lähde

Minnette sanoi, että kuvauksissa oli todella herttainen tunnelma.


Lähde

”Abbylla ja minulla on samankaltainen huumori ja sen vuoksi saamme aina hullunkurisia ideoita.”


Lähde

Kuvaukset menivät todella hyvin. Pariskunta nautti koko prosessin ajan ja myös koira, joka sai paljon herkkuja.


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde

Minnetten Facebookista voi katsoa lisää kuvia.


Lähde

”Emme olisi ikinä uskoneet, että vauvakuvamme saavat näin suuren huomion.”


Lähde


Lähde


Lähde

Ihania kuvia!


Lähde

Via: Buzzfeed