Jos on joskus askarrellut kuumaliimapistoolilla, niin 3D-kynä on varmasti helppokäyttöinen. Muovinen väritikku syötetään laitteeseen, jossa se sulaa ja tulee ulos jäähtyen todella nopeasti. 3D-kynän avulla on entistä helpompi toteuttaa ideoita, joissa vain mielikuvitus on rajana.

Olipa kerran neljä vuohta. Niiden laitumelle oli laitettu teräksinen liuska, jonka päällä pystyi leikkimään ja pomppimaan. Yksi vuohista oli teräsliuskamestari ja jokainen, joka yritti tulla tämän ruskean kaverin seuraksi, lensi vääjämättä maahan. Kaikki vuohet elivät silti onnellisessa harmoniassa keskenään eikä kukaan ollut vihainen tai kateellinen sille, joka oli muita parempi. Sen pituinen se.

Me maapallon asukkaat ollaan aika pieniä hippusia maailmankaikkeudessa. Siksipä, jos joskus tuntuu omat huolet isoilta tai vaikka ikäkriisi painaa päälle, niin kannattaa hetken miettiä omaa elämää uudesta perspektiivistä. Tämä kuvakooste avaa hieman mittasuhteita ja ajankulua.

1. Tässä on maapallo.

Lähde

2. Kuvassa rajatulla alueella asuu enemmän ihmisiä kuin sen ulkopuolella.

Lähde

3. 115 miljardia ihmistä on elänyt maapallolla tähän asti. 7 miljardia heistä on elossa nyt, ja sinä olet yksi niistä.

Lähde

4. Joka päivä ihmiset lentelevät ympäri maapalloa, tältä se näyttää avaruudesta katsottuna.

Lähde

5. Tältä Yhdysvallat näyttää Etelämantereen päällä.

Lähde

Ja tässä on Afrikan todellinen koko…

Lähde

6. Tältä maapallo näyttäisi ilman vettä. Aika muhkurainen.

Lähde

7. Maapallomme syvin kohta, Mariaanien hauta on itse asiassa aika syvä.

Lähde

8. Maapallomme ei kuitenkaan vedä vertoja sille, mitä ulkopuolellamme tapahtuu. Tässä kuvassa näkyvät kaikki satelliitit, jotka kiertävät maapalloa.

Lähde

9. Yhdysvallat on tämän kokoinen Kuuhun verrattuna.

Lähde

10. Maapallon ja Kuun etäisyys toisistaan on 384 400 kilometriä. Sille välille saisi mahtumaan kaikki aurinkokuntamme planeetat.

Lähde

11. Tiesitkö, että Marsin “Olympus Mons”-vuori on melkein 3 kertaa korkeampi kuin Mount Everest?

Lähde

12. Olympus Mons on pinta-alaltaan lähes Ranskan kokoinen.

Lähde

13. Tältä Jupiter näyttäisi, jos se olisi yhtä lähellä kuin Kuu.

Lähde

14. Jupiter suojelee maapalloa avaruusromulta, jota sen painovoima vetää puoleensa. Tämän vuoksi romu ei ajaudu maapallon kiertoradalle.

Lähde

15. Avaruudessa kaikki asiat saavat uuden mittasuhteen. Tässä yksi komeetta verrattuna Los Angelesiin.

Lähde

16. Aurinkokuntamme on koko ajan liikkeessä. Yksi kierros linnunradan ympäri kestää 225 miljoonaa vuotta. Viimeksi, kun maapallo oli tämänhetkisessä kohdassa, dinosaurukset kävelivät maan pinnalla.

Lähde

17. Saturnuksesta katsottuna maapallo näyttää tältä. Aika pieni. Todella pieni.

Lähde

18. Kaikki tähdet, jotka näet taivaalla, ovat kuvassa keltaisen ympyrän sisällä.

Lähde

19. Tässä kuvassa näkyy, kuinka paljon Linnunradalta löydettiin planeettoja vuonna 2014 verrattuna aikaisempiin vuosiin.

Lähde

20. Mutta valtava Linnunratakin (Milky Way) näyttää aika pieneltä verrattuna siihen, mitä kaikkea avaruudessa on.

Lähde

21. Tullaan kuitenkin paljon paljon lähemmäksi. Sisälläsi miljardit solut pitävät sinut joka päivä liikkeessä. Tässä valkosolut käyvät loisen kimppuun, joka yrittää aiheuttaa keholle harmia.

Lähde

22. Ja valkosolut koostuvat molekyyleistä, joista myös kehosi on rakennettu.

Lähde

23. Mutta se ei ole vielä mitään. Kehosi sisällä on 7000 000 000 000 000 000 000 000 000 atomia, joista jokainen on monta miljardia vuotta vanha.

Lähde

Joten turha ottaa stressiä iästä, sä olet vanha atomiläjä.

Vaikka ikää olisikin jo paljon mittarissa, niin se ei suinkaan tarkoita, että kaikki päivät pitäisi käyttää villasukkien kutomiseen. Ysikymppinenkin voi repäistä, ja lähteä hyppäämään vaikka laskuvarjolla.

Nämä mummot ja vaarit näyttävät, että hauskaa voi pitää vanhanakin!

Vanha aviopari ajelulla.

Lähde

100-vuotias nainen, joka on elämänsä ensimmäisen kerran moottoripyörän kyydissä.

Lähde

95-vuotias veteraani hyppää tandemhypyn.

Lähde

Nainen, joka kokeilee skeittilautaa ensimmäistä kertaa elämässään.

Lähde

Mies työntää pyörätuolissa hänen vaimoaan sekä alaraajahalvaantunutta tytärtään.

Lähde

Ikä on tosiaankin pelkkiä numeroita…

Lähde

Lähde

Lähde

Pariskunta, joka rakastaa prätkällä ajelua.

Lähde

Tämä aviopari halusi uusia hääkuvansa 88 avioliittovuoden jälkeen.

Lähde

90-vuotias mies ei ole liian vanha surffilaudan päälle.

Lähde

62-vuotias nainen suoritti juuri kandidaatin tutkinnon.

Lähde

102-vuotias mies pyöräili tunnissa 27 kilometriä.

Lähde

Koskaan ei ole liian vanha joulupukin juttusille.

Lähde

Tämä 81-vuotias hurjapää rakastaa extreme-urheilua.

Lähde

97-vuotias nainen on pitänyt huolta hänen 60-vuotiaasta pojastaan yli 19 vuoden ajan.

Lähde

Doris-mummo seinäkiipeilee vielä 99 vuoden iässäkin.

Lähde

Kuka sanoi, että videopelit ovat vain nuorille?

Lähde

92-vuotias mies hyppäsi laskuvarjolla.

Lähde

Bilettämiselle ei ole ikärajaa!

Lähde

Lähde

Mies, joka haluaa pysyä ajan tasalla – keinolla millä hyvänsä.

Lähde

90-vuotias työskentelee vieläkin täysipäiväisesti jäätelökioskissa.

Lähde

Kukaan ei ole koskaan liian vanha pelihalliin…

Lähde

… tai ampumaan leikkipyssyillä.

Lähde

Via: Distractify

Tämä hoitaja on tullut tunnetuksi sairaalassaan kauniista eleestä. Hän nimittäin laulaa potilailleen, pitää heitä kädestä ja pysähtyy hetkeen. Se on pieni teko kiireen keskellä, mutta sillä on suuri vaikutus potilaisiin. Monelta potilaalta vierähtää kyynel, kun joku malttaa koskettaa ja katsoa silmiin, keskittyä oikeasti juuri heihin.

Hoitaja kertoo, että hän saa sillä potilaiden ajatukset pysymään poissa kivuista,  ja monet eivät tarvitse niin paljoa kipulääkettä, sillä kaikkien vaikeuksien keskellä toisen ihmisen huomio ja kosketus saavat kivun vähenemään.