Pentatonix -yhteen tulkinnat tunnetuista kappaleista eivät varmasti jätä ketään kylmäksi. Yhtyeen tekemät cover-kappaleet ovat yleensä erinomaisesti toteutettuja ja niissä on oma kiehtova tvisti.

Katso alla olevasta videosta upea tulkinta John Lennonin – “Imagine” -kappaleesta.

Tim Linhart ihastui 20 vuotta sitten ruotsin luontoon niin vahvasti, että hän päätti jäädä asumaan sinne pysyvästi. Mies oli harrastanut jääveistosten tekemistä 30 vuoden ajan ja hänen haaveenaan oli perustaa Ruotsiin yritys, jossa hän pääsisi toteuttamaan kädentaitojaan. 20 vuotta myöhemmin voimme todeta, että miehen harrastus ja kova työ todella palkittiin.

Pitkäjänteisellä työllä ja suurilla unelmilla voi saada aikaan uskomattomia asioita!

Race The Tube on parin vuoden takainen ilmiö, jossa juoksuharrastus viedään äärimmilleen. Tarkoituksena on juosta metro kiinni yhden pysäkin välillä. Usein aikaa on vain reilu minuutti ja juosta täytyy todella lujaa. Videoita on tehty kaupungeista ympäri maailman, kuten Tukholmasta ja Kööpenhaminasta.

Kysymys kuuluukin, kuka olisi Helsingin nopein metrojuoksija?

Maia Gough omaa ikäisekseen poikkeuksellisen kauniin ja voimakkaan lauluäänen, jota on ilo kuunnella. Videolla näemme esityksen, jota katsoessa meinaa tulla kyynel silmään.

Tytön tulkinta Whitney Houstonin tunnetusta ja vaikeasta kappaleesta on kerrassaan uskomaton!

Berliinin ulkopuolella sijaitsee vanha venäläinen lentokonehalli. Rakennus ei näytä ulkopuolelta kovinkaan kummoiselta, mutta monen henkilön suu loksahtaa auki, kun ovet sisäpuolelle avautuvat. Hallissa on aina trooppinen 25 °C lämpötila ja useita satoja virikkeitä, joista lomalainen voi nauttia.

Katso alapuolelta video, jossa paikkaa esitellään: