18-vuotiasta Kyemah McEntyrea haukuttiin koulussa rumaksi. Mutta kun päättäjäistanssipäivä koitti, hän sai kiusaajat hiljaiseksi. Kyemah suunnitteli itse oman tanssimekkonsa, ja hän halusi sen edustavan afrikkalaista alkuperäänsä. Mekosta tuli täysin erilainen kuin muilla, ja Kyemah olikin upea ilmestys. Lopulta hän voitti Prom Queen -tittelin eli Kyemah kruunattiin illan kuningattareksi.

Koska Kyemahia kiusattiin koko lukioaika…

… hän päätti, että tanssiaisissa hän haluaa erottua joukosta.

Niinpä hän suunnitteli itse oman mekkonsa.

Kyemah kruunattiin lopulta illan kuningattareksi.

Mutta hänen tärkein sanomansa kaikille on…

“Älä anna kenenkään muun määrittää sitä, mitä sinä olet.”

Via Huffington Post

Kuusivuotias Johanna Colón on varastanut kaikkien sydämet tarmokkaalla esityksellään. Hän esiintyy videolla kahden tanssikaverinsa kanssa, ja yhdessä he pyörähtelevät ja steppaavat Aretha Franklinin Respect-kappaleen tahtiin.

Johanna todellakin varastaa shown omalla tyylikkäällä ja energisellä tavallaan. Johannan äiti Elissa kertoo, että tytön pikkuveli on sairas ja viettää siksi paljon aikaa sairaalassa. Reipas isosisko jaksaa aina viihdyttää veljeään, vaikka perheellä huolia ja murheita onkin.

Mutta lavalla – siellä pieni Johanna todellakin laskee irti kaikesta ja antaa vaan mennä.

Sen sijaan, että heittäisit käytetyt auton- ja pyöränrenkaat pois, voit askarrella niistä vaikka mitä kivaa ja kekseliästä esimerkiksi kotiin tai puutarhaan. Vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea renkaista voikaan saada aikaiseksi.

Alla olevista 29 kuvasta voit ottaa mallia ja ryhtyä askartelupuuhiin!

1.

Lähde

2.

Lähde

3.

Lähde

4.

Lähde

5.

Lähde

6.

Lähde

7.

Lähde

8.

Lähde

9.

Lähde

10.

Lähde

11.

Lähde

12.

Lähde

13.

Lähde

14.

Lähde

15.

Lähde

16.

Lähde

17.

Lähde

18.

Lähde

19.

Lähde

20.

Lähde

21.

Lähde

22.

Lähde

23.

Lähde

24.

Lähde

25.

Lähde

26.

Lähde

27.

Lähde

28.

Lähde

29.

Lähde

 

Via: Boredpanda

Tämä video näyttää upean muodonmuutoksen – vain toiselle puolelle kasvoja. Videolla esiintyvä hius- ja meikkitaiteilija Nikkie meikkaa itseään ja näyttää samalla, mitä kaikkea kivaa ehostuksella voi saada aikaan.

Nikkie haluaa painottaa, että meikkaamista ei tarvitse hävetä eikä ottaa niin vakavasti, vaan se on hauska tapa saada aikaan hauska muodonmuutos. Toiset korostavat persoonaansa vaatteilla, toiset hiuksilla ja kolmannet koruilla – jokaisella on oma tapansa tehdä itsestä ja päivästä omanlaisensa. Meikkaaminen ei ole yhtään sen huonompi vaihtoehto.

3-vuotias Izzy halusi, että isä laittaa hänen hiuksensa kauniisti joka päivä. Ikävä kyllä hiusten letittäminen ei kuulunut tämän isän vahvuuksiin. Jokaisella pikkutytöllä on kuitenkin oikeus päivittäisiin prinsessakampauksiin, joten isän täytyi tehdä asialle jotain. Isä ilmoittautui kampaajakouluun.

Mitäpä vanhempi ei lapsensa eteen tekisi. Isä oppi nopeasti ponihäntien ja lettien teot, mutta hän halusi osata enemmän. Nyt hän tekee mitä söpöimpiä kampauksia tyttärelleen, ja tyttö on onnesta soikeana. Isä käy kursseilla edelleen.

Lähde: Facebook