Viikon paras kissavideo. Yksinkertainen ja toimiva. Tähän videoon on tarvittu vain kamera ja kissa. Kissa, joka on vaanimisen maailmanmestari, ainakin melkein.

Sängyn takaa alkaa pilkottaa kissan korvat, sitten sieltä nousee varovasti koko pää. Se luulee, ettei kukaan huomaa. Se vaanii. Se valuu takaisin piiloon. Ja nousee sitten taas uudestaan. Ilmeisesti omistaja heiluttelee jotakin lelua tai muuta sellaista, jota kissa kyttää. Huikeaa!

Maailmalta kuulee silloin tällöin käsittämättömiä uutisia. Nyt Lindenwoodin yliopistossa on tullut ilmi järkyttävä rikos, jossa 22-vuotias Michael Johnson levitti HIV:tä tahallisesti. Mies harrasti seksiä jopa 30 naisen kanssa ja kuvasi jokaisen tilanteen videolle.

Yliopistossa ollaan kauhistuneita tapahtuneesta, mutta tällä hetkellä Michael on onneksi telkien takana. Poliisin mukaan miestä saattaa odottaa jopa elinikäinen tuomio HIV:in tahallisesta levittämisestä. Poliisi toivoo myös, että jokainen uhri ilmoittautuu paikalle, jotta tilanne saadaan hallintaan.

 

Alfonso Mateo on tavallinen 5-vuotias poika, joka pukeutuu kuitenkin poikkeuksellisen tyylikkäästi. Californiassa, Laguna beachillä perheensä kanssa asuva Alfonso on kerännyt Facebookissa jo huimat 65 tuhatta fania. Suosio lähti aluksi, kun pojan äiti otti kuvia lapsestaan Instagramiin.

Mateo on monen Californiassa asuvan pikkulapsen esikuva. Mallin ura on hänen kohdallaan melko todennäköinen, mutta saa nähdä mitä poika tulevaisuudessa päättää tehdä.

Katso lisää ihastuttavia kuvia pojan Facebook-ryhmästä: Alfonso Mateo

Mustan Wanted nimeä kantava nuorukainen ei pelkää korkeita paikkoja. Videolla näet, kun hurjapää roikkuu korkeiden nostureiden, tornien ja talojen katolla parhaimmillaan vain yhden käden varassa.

Mies ei varmasti hirvittävästi kuolemaa pelkää, sillä kädet eivät saa tällaisten temppujen aikana paljoa tutista. Nuorukainen ei kannusta ketään tekemään samankaltaisia temppuja ja hän vakuuttaa niiden olevan soveliaita vain todellisille ammattilaisille.

Taloja suunnitellessa tulee ottaa huomioon satoja ellei jopa tuhansia asioita samanaikaisesti. Tämän vuoksi kokeneimmillekin arkkitehdeille saattaa syntyä hauskoja ja hieman vakavempiakin mokia.

Tässä koosteessa nähtävät rakennelmat ovat luultavasti joko erittäin väsyneen arkkitehdin tai valearkkitehdin tekosia. Joka tapauksessa niitä on hauska katsella niin kauan, kunnes huomaa samankaltaisia virheitä omassa talossaan.


Kuvat: Imgur