16-vuotias Ashleigh ja hänen koiransa Pudsey ovat olleet erottamaton parivaljakko siitä asti, kun tyttö sai koiran syntymäpäivälahjaksi 11-vuotiaana.

Ashleigh on kouluttanut koiransa hyvin, nimittäin Pudseysta on kasvanut loistava tanssija! Kaksikko loisti Britain’s Got Talent -ohjelmassa pari vuotta sitten, ja he saivat yleisön sekä tuomarit haltioihin esityksellään.

 

 

Seuraavaksi tulet näkemään upeita kuvankauniita naisia kisaamassa keskenään. Se, mikä näissä missikisoissa saattaa hämmentää katsojaa on, että kaunottaret ovat syntyjään miehiä.

Ladyboy on biologisesti mies, mutta tuntee henkisesti olevansa enemmän nainen. Osa ladyboysta on tehnyt sukupuolenkorjausleikkauksen. Thaimaa on tunnettu näistä kaunottaristaan, ja se onkin maana kaikkein suvaitsevin hyväksymään tämän kolmannen sukupuolen.

Lähde: 9GAG

Kolmevuotias suloinen poika osallistuu kiinalaiseen talent-ohjelmaan ja vetää siellä mielettömän shown. Tätä poikaa ei näemmä suuret lavat ja isot yleisöt jännitä. Hän antaa tuomareille kaukosäätimen, joilla he voivat vaihtaa musiikkia pojan tanssiessa. Tanssin nimi on “random dance”. Aivan mielettömän rohkea pieni ritari.

Michael Paul Smith aloitti harrastuksensa jo 25 vuotta sitten – hän kasaa kokoon vanhanajan miniatyyriautoja. Erikoisen Michaelin harrastuksesta tekee se, että hän kuvaa autoja oikeassa ympäristössä niin, että tausta luo vaikutelman aidon kokoisista kulkuneuvoista.

Oheisessa kuvasarjassa Michael paljastaa, miten hän asettaa autot maisemaa vasten ja millainen on lopputulos. Vanhanajan automallit vievät katsojan 1950-luvulle, kun taas tausta tuo nykypäivään. Tämä on mahdollista siksi, että miniatyyriautot on tehty niin tarkasti pientä yksityiskohtaa myöten, ettei illuusiota huomaa.

Pienoismallit ja kuvat: Michael Paul Smith

Lisää osoitteissa: www.flickr.com/photos

www.elginpark.smugmug.com/Street-Scenes

Koirat ovat uskollisia ystäviä – eivät vain ihmisille vaan koko perheelle kissat mukaan lukien. Tämän jackrusselinterrierin ansioista neljä pientä kissanpentua pelastui palavasta talosta.

Perheenjäsenet olivat päässeet talosta ulos, mutta eläimet eivät. Sankarikoira Leo ei suostunut jättämään avuttomia kissanpentuja yksin ja oli uskollisena niiden vierellä. Palomiehet pelastivat eläimet, ja joutuivat antamaan Leo-koiralle lisähappea ja elvytystä. Uskollisuus melkein koitui koiran kohtaloksi, mutta loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin.