Arizonassa asuva allasurakoitsija Rick Gruber odotti työpäivästään ihan sellaista tavallista. Hänen tehtävänään oli korjata uima-altaan lämmitin.

Mutta kun Rick saapui altaalle, hän näki siellä pienen pienen oravanpoikasen räpiköimässä henkensä edestä. Poikanen yritti kaikin voimin pitää päänsä veden pinnalla.

Rick juoksi pelastamaan sitä, mutta poikanen oli jo vajonnut veden alle.

Poikanen oli eloton eikä se enää hengittänyt, kun Rick nosti sen altaasta…

… joten hän alkoi elvyttää oravaa painelemalla varovasti sen keuhkoja.

Kun poikasen sydän rupesi taas pamppailemaan, Rick nosti sen polvisuojukseensa.

Pikku hiljaa elonmerkit lisääntyivät ja tuo pieni onnekas otus alkoi raottaa silmiään…

… ja se nousi jaloilleen.

Tunnin kuluttua poikanen oli jälleen voimissaan ja mikä tärkeintä – elossa.

Kuvat: Youtube

Tässä vielä Rickin kuvaama video tapahtuneesta:

Yliopistolla luennolla ollessa ei ihan heti tulisi mieleen, että joku astuisi ovesta sisään ja yllättäisi rakkauslaululla. Näin kuitenkin kävi Toronton yliopistolla, kun kaksi opiskelijapoikaa päätti yllättää vastakkaisen sukupuolen edustajat.

Pojat marssivat saliin ilman mitään varoitusta kesken luennon, ja toinen pojista alkoi laulaa tuntemattomille opiskelijatytöille rakkauslauluja. Videolla näkyy, kuinka tytöt ovat selkeästi otettuja tästä eleestä ja poikien tempaus saa koko luentosalin nauramaan ilosta.

Tämä video kertoo kahdesta miehestä, jotka vapautuivat hiljattain vankilasta. 23-vuotias Matt ja 38-vuotias Joy olivat molemmat saaneet monen vuoden vankilatuomion, mutta pääsevät nyt vapaaksi.

Elämä vankilan jälkeen tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä, ehkä jopa hieman pelottavaltakin. Perheeseen ei välttämättä ole enää minkäänlaisia välejä, ystäviä ei juuri ole, saatika työpaikkaa tai asuntoa. Kaikki pitää aloittaa alusta – ja ihan yksin. Matt ja Joy tunsivat olonsa yksinäiseksi, mutta saivat siihen apua.

Miehet menivät löytöeläinkotiin, jossa oli lukuisia koiria vailla kotia. Miesten oli helppo samaistua kaltereiden takana istuvien koirien yksinäisyyteen ja pelkoon. Molemmat miehet adoptoivat itselleen ystävän, joka muutti heidän elämänsä lopullisesti.

Miehet eivät olleet enää yksin. Heillä oli ystävä, joka on siinä vierellä ihan koko ajan. Ihmiset tulivat juttelemaan helpommin, sillä koiranomistajia pidetään usein lempeinä ja ystävällisinä. Miehet saivat elämänsä takaisin koiran adoptoimisen myötä, ja myös koirat saivat uuden alun elämälleen.

Monet lapset tykkäävät huvipuistoista ja hurjista laitteista. Harva kuitenkaan pääsee kokemaan sen, mitä tällä videolla esiintyvä pikkupoika koki. Isä oli nimittäin päättänyt esitellä harrastuksensa pojalleen viemällä tämän driftausradalle.  Pojan ilmeet ovat todella aidosti iloiset ja yllättyneet.

Alex Garant on taiteilija, joka valmistui taidekoulusta vuonna 2001. Valmistumisensa jälkeen hänestä on tullut tunnettu taidemaalari, joka maalaa mielettömiä töitä öljyväreillä. Alexin maalaustyyli on mielenkiintoinen sekä joukosta erottuva. Kun naisen maalauksia katsoo, pää saattaa mennä vähän pyörälle.

Lisää Alex Garantin töitä voit katsoa hänen kotisivuiltaan, Facebookista tai naisen Instagram-tililtä.

All of my Love

© Alex Garant

Kaleidoscope Jenna

© Alex Garant

Blur study 1

© Alex Garant

Aura

© Alex Garant

Ghoul

© Alex Garant

The Gaze

© Alex Garant

All of her

© Alex Garant

The Guardian

© Alex Garant

All of her spirit

© Alex Garant

Let it Burn

© Alex Garant

Comet

© Alex Garant

FOOL

© Alex Garant

The Dream Thief

© Alex Garant

Evergreen

© Alex Garant

Lähde: alexgarant.com