Googlen uusi Spot-robotti on suunniteltu liikkumaan sekä ulkona, että sisällä. Spotilla on päässään sensori, joka auttaa sitä liikkumaan epätasaisessa maastossa ja tasapainottelemaan hyvin. Robotti osaa kävellä hienosti portaita ylös ja miehen potkaistessa sitä se säilyttää tasapainonsa uskomattoman hienosti.

Vekotin painaa yhteensä noin 72 kilogrammaa ja se toimii sähköllä.

Papukaijat ovat tunnettuja kyvystään matkia ihmisen tuottamaa ääntä ja puhetta. Välillä nämä nerokkaat linnut kuitenkin matkivat ääniä, joita niiden ei ehkä kannattaisi osata. Tämä papukaija ei ollut kovin innoissaan eläinlääkärille menosta. Se päätti kostaa omistajilleen ääntelemällä rakkauden ääniä, mitä se oli oppinut kuuntelemalla pariskunnan sänkypuuhia.

Video on hyvä esimerkki papukaijojen älykkyydestä ja siitä, ettei niitä kannata aliarvioida. Ne saattavat vaikka alkaa voihkimaan epäilyttävästi eläinlääkärin vastaanotolla.

 

FAUST-nimimerkillä tunnettu katutaiteilija on onnistunut pitämään henkilöllisyytensä salattuna. Tämä on melko uskomatonta, sillä hänen tekeleitään löytyy ympäri New Yorkin katuja. Talvisin hän piristää autoilijoita piirtämällä autoihin upeita tekstejä, joita näissä kuvissa nähdään.

Lähde: Instagram

Ihmisillä on yllättävän suuri vaikutus maapalloon ja sen toimintaan. Mikäli kaikki ihmiset katoaisivat samaan aikaan maapallolta, mitkä olisivat seuraukset? Tämä kiehtova ja samalla hieman pelottava ajatus kiinnostaa monia ja se myös osoittaa kuinka sitkeä ja sopeutumiskykyinen luonto on.

Viikko sen jälkeen, kun olisimme olleet poissa, kaikki voimalat olisivat sulkeutuneet jättäen sähköaidat ilman sähköä. Tämän seurauksena noin 1,5 miljardia lehmää, miljardi sikaa ja 20 miljardia kanaa pääsisi vapauteen. Auto- ja kävelyteistä tulisi jokia, talot syttyisivät tuleen ja betonirakennukset murenisivat. Lopulta jäljelle jäisi vain muovi, jota edes luonto ei pysty hävittämään.

Shelby niminen saksanpaimenkoira rakastaa Maroon 5:n kappaletta “Animals”. Omistajan mukaan koira ei yleensä kiinnitä huomiota automatkalla soiviin kappaleisiin, mutta tämä biisi on poikkeus. Heti, kun kappaleen kertosäe alkaa soida, koira alkaa ulvomaan sen mukana.