Selittämätön sairaus halvaannutti Bailey-nimisen tytön. Hän oli sairaalassa lähes kaksi viikkoa, eikä alaraajahalvaukselle löytynyt minkäänlaista järkevää selitystä. Eräänä päivänä Bailey teki kuitenkin ihmeparantumisen ja pystyi taas kävelemään.

Videolla hän tapaa yhden lempihoitajistaan käytävällä, joka on juuri alottanut työvuoronsa. Hoitajalla ei ole mitään tietoa siitä, että Bailey pystyy taas kävelemään.

Ihan tavallinen päivä kitarakaupassa. Sitten sinne astuu nuori poika hengailemaan isänsä kanssa. Eikä siinäkään vielä mitään ihmeellistä. Mutta siinä vaiheessa, kun poika alkaa laulaa, ei paikallaolijat meinaa uskoa korviaan. Uskomatonta, miten kaunis ääni!

Tanssija ja koreografi Yanis Marshall tanssii kahden ystävänsä kanssa korkokengissä Beyoncen musiikin tahtiin. Kyseessä on itse asiassa viimeinen harjoitusesitys ennen kuin kolmikko osallistui Britain’s Got Talent -ohjelman finaaliin. Ei ole ihme, että nämä ovat päässeet finaaliin asti, sillä kaverit heiluvat korkokengissä paremmin kuin suurin osa naisista kävelee niissä.

Muistatko vielä tämän nuoren lahjakkuudeen? Connie Talbot oli 6-vuotias, kun hän kokeili ihan huvin vuoksi osallistua Britain’s Got Talent -ohjelmaan. Hän sai kirkkaalla ja puhtaalla lauluäänellään jopa tiukkasanaisen Simon Cowellin hiljaiseksi.

Eikä ihme. Tällä videolla Connie vetää äärimmäisen vaikean kappaleen Whitney Houstonin “I will always love you” todella upeasti.

Pieniä positiivisia asioita on todella helppo tehdä päivittäin, mutta ongelmana on, että ne ovat yhtä helppo jättää myös tekemättä. Tämä iloinen ja koskettava video osoittaa, että pienillä päivittäisillä teoilla on pidemmällä aikavälillä suuri vaikutus.

Videolla mies auttaa tuntemattomia ihmisiä päivästä toiseen. Hän ei saa ihmisiltä vastineeksi muuta kuin hymyn. Mutta kun hän jatkaa hyvien tekojen tekemistä, niin niillä on loppujen lopuksi suuri vaikutus. Yksinkertaista, mutta kertakaikkiaan kaunista.