Vessa on rakas ystävämme, jonka luona vierailemme päivittäin. Monen monta hienoa ideaa on keksitty pöntöllä istuen. Eikä ihme, sillä ihminen käy vuoden aikana vessassa noin 2500 kertaa eli noin 6-8 kertaa päivässä. Aikaa vessanpöntöllä istuen vietetään keskimäärin kolme vuotta elämästä

Mainoskatkot ovat sopivia hetkiä juosta taukohuoneeseen, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa Super Bowlin puoliajalla vessa vedetään useammin kuin minään muuna aikana vuodesta. Pöntöllä olevat pissatipat saattavat ällöttää, mutta ne ovat itse asiassa steriiliä nestettä, ja vaikkapa autonratissa on kaksi kertaa enemmän bakteereita kuin vessanpöntössä.

Vessanpöntöt ovat tavallisiaja tylsiä ihan suotta. Tässä 16 erikoista vessanpönttöä.

Olisipa jo kesä. Tällä videolla joukko aktiivisia liikkujia treenaa puistossa kehonhallintaa. Ei voi muuta sanoa kuin, että kaunista katseltavaa.

Toiset opettajat kirjoittavat punakynällä, toiset eivät. Tämä opettaja pyörittää palloa kynänsä päällä niin, että se pyörii siinä ilman tukea, ja kirjoittaa sitten arvosanan paperiin. Omaperäinen tyyli!

Taikapöytä toimii reaaliaikaisesti, kolmiulotteisena ja ilman suoraa kosketusta. Pöydän pinta siis liikkuu, kun ihminen liikuttaa käsiään tai jotain esinettä tietyllä alueella. Tätä on mahdotonta edes yrittää selittää, se pitää nähdä itse.

Kasvoja siellä, kasvoja täällä, kasvoja rakennusten päällä.

25-vuotiaan Outi Mehdon näyttely Helsingin Annantalolla todistaa, että kasvoja löytyy odottamattomista paikoista. Siis luonnosta, rakennuksista, kaduilta, ajoneuvoista, ihan mistä vaan.

Tyypillisesti juuri lapsilla on ilmiömäinen kyky nähdä kasvoja sellaisissa paikoissa, joihin niitä ei ole varta vasten piirretty tai muuten suunniteltu. Mihin se taito alkaa hiipua vanhetessa?

Tässä kuudet kasvot. Hassuja.

Näyttely jatkuu 20.12.2013 asti.

Lisää kuvia voi katsoa osoitteesta: cult24.fi