Käsitöiden tekeminen on ihanan rentouttavaa ja se voi parhaimmillaan jopa lievittää ahdistusta ja stressiä. Masennuksesta kärsinyt Jaqui Fink keksi eräänä päivänä alkaa kutoa jättimäisillä, yli metrin pituisilla puikoilla. Nyt siitä näyttäisi olevan tulossa maailmanlaajuinen trendi ja Fink vetää jo kursseja muillekin.

Raiskauksen uhri Heidi Williams kärsi PTSD:stä ja vakavasta masennuksesta, mutta löysi vihdoin rauhan joogan parista. Hän melkein menetti lapsensa ja yritti jopa itsemurhaa. Williams kokee, että jooga on tuonut värit takaisin hänen elämäänsä ja pystyy nyt jopa auttamaan ihmisiä, jotka ovat myös kärsineet paljon.

 

“Jooga vei minut takaisin turvalliseen tilaan”, hän kertoo.

 

Nyt Williams auttaa muita vertaistukiryhmien kautta.

 

Hänen tavoitteensa on järjestää terapeuttisia joogakursseja.

 

Williams käyttää sosiaalista mediaa tavoittaakseen muita uhreja.

 

Hänen Instagram-kuvansa ovat inspiroineet jo tuhansia ihmisiä.

 

 

 

Lähde: Bored Panda

Aiemmin saimme nähdä, kuinka Saara Aalto lauloi tiensä eteenpäin brittien X-factor -kilpailussa. Tuomarit olivat mykistyneitä ja yksi heistä jopa nousi taputtamaan seisaalteen. Tällä kertaa Aalto esittelee taitojaan videolla, jossa hän laulaa viidellätoista eri kielellä kappaleen Let It Go. Jäämme aivan sanattomiksi tämän uskomattoman lahjakkaan ihmisen edessä!

16-vuotias Samantha Lavery seuraa vaarinsa jalanjälkijä ja haluaa olla myös ammatikseen laulaja.

Videolla Samantha laulaa Ellie Gouldingin – Explosions -kappaleen. Emme valitettavasti kuule tuomarien kommentteja, mutta lopussa annetut aplodit kertovat varmasti sen, että nuori superlahjakkuus pääsi jatkoon.

Pysäköintimerkkejä tulisi noudattaa kaikissa tilanteissa. Joillakin ihmisillä on kuitenkin tapana jatkuvasti laiminlyödä kaikkia kieltomerkkejä. Hätätilanteessa väärään paikkaan pysäköity auto voi johtaa toisen ihmisen kuolemaan. Myös vammautuneiden ihmisten voi olla vaikea päästä perille, mikäli heidän paikkansa on viety.

Mies päätti antaa ylimieliselle kuskille opetuksen. Hän meni tuolinsa kanssa auton eteen ja alkoi lukea kirjaa, nauttien samalla kahvistaan. Tuolin päällä istunut mies lähti pois vasta sitten, kun hän oli juonut kuppinsa tyhjäksi.