Keskellä juhlasalia on iso esiintymistila ja yleisö on paikallaan. Kukaan ei tiedä, mitä tuleman pitää. Juontaja pyytää lavalle illan ohjelmanumeron ja ovensuusta köpöttelee kaksi vanhusta. Mutta kun musiikki alkaa soida, tämä kaksikko pistää tuulemaan ihan kunnolla ja vetää hulvattoman koreografian. Esiintyjät ovat pariskunta, 70-vuotias Pete ja 50-vuotias Beulah Mae.

Tämä on suloisin keksintö vähään aikaan: Kukkaruukku, jonka päällä on pieni sadepilvi. Kasteluvesi valuu tipotellen pilven läpi kasvin päälle, ja se näyttää niin rauhoittavalta, että kasveja voisi tuijotella pitkänkin tovin.

Tämän ihanan idean takana on korealainen suunnittelija Jeong Seungbin ja tuotteita voi tilata Amazonin verkkokaupausta.

Lähde: Amazon.com / Dailylife Lab Facebook

Nainen ei ollut uskoa silmiään, kun hän löysi pihaltaan koiraemon ja sen neljä poikasta. Ne asuivat talon rakenteiden alla, ilman minkäänlaista ruokaa tai vettä. Kurjien olosuhteiden lisäksi ulkona oli todella kylmä. Nainen otti koirat välittömästi kotiinsa lämpimään.

Nainen soitti eläinsuojeluyhdistykseen tekemästään löydöstä. Henkilökunta kehoitti naista viemään koirat eläinlääkärin vastaanotolle. Eläinlääkärillä kaikki pennut todettiin terveiksi, mutta emon kunto oli heikko ravinnonpuutteen ja kaiken stressaamisen vuoksi. Kun emokoira tiesi pentujen olevan vihdoin turvassa, se uskalsi vihdoin nukahtaa. Se nukkui lähes kaksi vuorokautta.

Loppujenlopuksi kaikki kääntyi parhain päin. Emokoira toipui, ja se sai rakastavan kodin eräästä perheestä. Sen lisäksi jokainen pentu sai hyvän kodin itselleen. Yksi pennuista meni naiselle, joka pelasti koirat pihaltaan. Hän sai uuden parhaan ystävän.

Täältä nainen löysi koirat. Talon rakenteiden alla oli todella viileää.

 width=

Emokoira oli todella uupunut kaiken koetuksen jälkeen.

Pennut olivat onneksi täysin kunnossa – ne sulatti jokaisen sydämen täysin.

Nainen, joka pelasti koirat, adoptoi yhden pennun itselleen. Sen nimeksi tuli Vackor.

Koira kasvoi silmissä…

… ja pian pieni pentu oli kasvanut aikuisen koiran mittoihin!

 width=

Vackor on utelias…

… leikkisä…

… ja ihanan hassu veijari…

… jolla on nyt hyvä koti ja huoltapitävä omistaja.

Lähde: Tumblr

Jesse Navy niminen mies vei 4-vuotiaan veljentyttärensä Izzyn katsomaan uutta Tuhkimo-elokuvaa. Tyttö halusi palavasti pukeutua prinsessaksi näytöstä varten. Izzy kuitenkin pelkäsi, ettei kukaan muu ole pukeutunut Tuhkimo-aiheisesti, joten hylkäsi ajatukset prinsessamekkoon pukeutumisesta. Jesse Navylla, tytön sedällä, tuli todella paha mieli Izzyn puolesta. Hän halusi, että Izzy pukeutuisi prinsessamekkoon, sillä tyttö todella halusi sitä. Izzy vain tarvitsi hieman rohkaisua, ettei hän tuntisi itseään erilaiseksi kimaltavassa röyhelöpuvussaan.

Jesse Navy, tatuoitu lihaksikas mies, puki itsensä prinsessamekkoon. Hän laittoi päähänsä tiaran ja kantoi mukanaan vaaleanpunaista timanttilaukkua. Korkokengät mies jätti suosiolla kotiin, niistä ei seuraisi muuta kuin murtuneita nilkkoja. Hän teki tämän kaiken veljentyttärensä vuoksi, jotta tämä ei tuntisi itseään ainoaksi prinsessaksi salissa. Izzy oli tästä enemmän kuin innoissaan, sillä hänestä setä näytti todella hauskalta ja kauniilta mekossa. Jesse ei välittänyt pitkistä katseista tai ihmisten puheista – vain sillä oli väliä, että Izzy on onnellinen, ja nauttii päivästään prinsessana.

Lähde: Reddit, Twitter, Facebook

Via: Boredpanda

Koiraemo huomasi lähestyvän tulipalon, joka roihusi viereisessä metsässä. Koira ei pystynyt pakenemaan paloa kauas, sillä pentuja oli niin monta, ettei se saanut kaikkia matkaan kerralla. Siispä sen piti keksiä jotain muuta pelastaakseen pienokaisensa polttavilta liekeiltä.

Koira alkoi kaivaa vimmatusti maata. Hätääntynyt koiraemo sai lyhyessä ajassa aikaan syvän kuopan, johon se laittoi kaikki yhdeksän pentuaan. Lopuksi se meni myös itse kuoppaan suojelemaan pienokaisiaan ja odottamaan, että painajainen päättyisi.

Kun palokunta tuli paikalle, he huomasivat koiraemon, joka johdatti pelastajat kuopalle. Kaikki pennut olivat kunnossa, niin kuin myös itse sankarikoirakin.

Liekit olivat olleet todella lähellä, sillä maa oli palanut pahasti kuopan ympäriltä.

Tarina koiran uskomattomasta teosta levisi ihmisten korviin. Satoja adoptiohakemuksia on sadellut pennuille, niin kuin myös Blackieksi nimetylle koiraemollekin.

Ilman Blackien ripeää toimintaa, pentujen kohtalo olisi voinut olla surullinen. Koira on itsekin ylpeä teostaan, eikä voisi olla onnellisempi, että pennut ovat kunnossa.

Mitäpä äiti ei lapsiensa eteen tekisi.

Kuvat: Youtube

Evästevalinnat