Tiedät varmasti “The Lion Sleeps Tonight” -kappaleen… Viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulet sen!

Tällä videolla miehet hauskuuttavat yleisöä äänillä ja muutamaa sekuntia myöhemmin kaikki ovat yllättyneitä, kun supertunnettu lastenlaulu saa aivan uudenlaisen vivahteen.

Mieskuoron tuottama ääni on kokonaan laulettua, eikä instrumentteja olla käytetty lainkaan. Kuoron nimi on “Straight No Chaser”, mikäli haluat katsoa heidän esityksiään enemmän.

Tässä video, joka sai yleisön ja myös minut nauramaan:

Masennus on sairaus, joka voi pahimmillaan viedä kyvyn käydä suihkussa tai huolehtia omasta elämästään millään asteella. Avun hakeminen voi olla täysin ylitsepääsemätöntä ja siksi masennusta sairastavien kokemuksia ei pitäisi vähätellä.

Kampaaja Kayley Olsson sai asiakkaakseen nuoren tytön, joka oli menossa koulukuvattavaksi. Masentuneen 16-vuotiaan hiukset olivat niin huonossa kunnossa, että hän pyysi kampaajaa ajamaan ne kokonaan pois.

Olsson ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan päätti työstää tytön hiuksia yhteensä 13 tuntia kahtena eri päivänä. Lopputulos sai tytön iloiseksi ja kiittelemään kampaajaa vuolaasti. Hän tunsi olonsa taas itsekseen ja uskalsi jopa hymyillä luokkakuvassa.

Katso alta, miten upea tytön tukasta lopulta tuli!

Äitiys on sekä mahtavaa, että ajoittain raskasta työtä. Erityisesti imettäminen aiheuttaa joillekin äideille hankaluuksia, eikä siinä pitäisi olla mitään hävettävää. Kaikki keinot ruokkia omaa lastaan ovat hyväksyttäviä.

Laulaja P!nk jakoi Instagramiin kuvan, jossa hänellä on käytössä rintamaitopumppu. Hauska ilme kertoo paljon hänen suhtautumisestaan äitiyden kulmakiviin, eikä häntä hävetä normaalien arjen askareiden jakaminen sosiaalisessa mediassa.

Kuvan kommenttikentässä kiitellään laulajaa muun muassa siitä, kuinka hyvä roolimalli hän on ja miten kommentoijat jaksavat paremmin kiireen keskellä. Työssäkäyvät äidit pitävät tällaisia kuvia hyvänä esimerkkinä siitä, miten rintamaidon pumppaamisessa ei ole mitään väärää.

And now this #pumpupthejams #mombreak

A post shared by P!NK (@pink) on

Asiat, jotka on helppo tehdä maan päällä ovat ihan toinen juttu avaruudessa. Jos on koskaan ajatellut astronauttien työtä, on varmasti miettinyt miten syöminen ja muut perusasiat hoidetaan avaruudessa. Tällä videolla astronautti Karen Nyberg näyttää meille, miten pitkät hiukset pestään, kun painovoimaa ei ole.

Katso hauska video alta!

Ensimmäinen ajotunti oli aina jännittävä paikka — vaihteet, kytkin, kaasu, jarru ja ratti tuntuivat todella monimutkaisilta välineiltä ainakin aluksi. Onneksi ainakin minulla oli kärsivällinen opettaja, joka jaksoi neuvoa tilanteet aina uudestaan ja uudestaan.

Tällä videolla tilanne alkaa aivan samalla tavalla, kun hiljainen tyttö hyppää “ensimmäiselle” ajotunnilleen. Opettaja ei olisi koskaan osannut odottaa, että hän on ammattikuski, joka hallitsee auton kuin omat taskunsa.

Tyttö ajaa aluksi rauhallisesti, kunnes hän alkaa ottamaan autosta kaikkia tehoja irti. Opettajan ilme on näkemisen arvoinen!